Hankinnan lyhyt kuvaus | Koulu- ja asiointi kuljetusten sopimuskausi on lukuvuodet 2019-2020, 2020-2021 ja 2021-2022 sekä kaksi optiovuotta eli 3 + 2 vuotta. Optiovuosien käytöstä päätetään 28.2.2022 mennessä. Hankinnan kohteena ovat takseilla ja/tai linja-autoilla ajettavat oppilaskuljetukset alla mainittujen asiakirjojen mukaisesti. Oppilaskuljetukset voidaan järjestää käyttäen olemassa olevaa linjaliikennettä, mikäli se on edullisempi kuin oppilaan kuljetus tilausajona. Oppilaskuljetuksiin voi tulla asiointiliikenteen piiriin kuuluva asiakas, jos autoissa on tilaa. Koulupäivän aikana tapahtuviin erillisiin oppilaskuljetuksiin palveluntarjoaja voi tarjota erillisen hinnan. Alustavat arviot hankinnan arvion määrityksistä eivät sido tarjouksen pyytäjää. Tilaaja ei takaa mitään matkaminimimäärää, vaan kuljetustarpeen säätelevät todelliset tarpeet. Mahdolliset oppilasmuutokset ja asiointikuljetusten asiakasmäärät voivat aiheuttaa reittien tai kuljetusten lakkautumisen, jos todellista kuljetustarvetta ei enää ole. Koululaiskuljetuksien reitit tarkentuvat kesän aikana, kun lopulliset kuljetustarpeet selviävät. Valitun tarjoajan odotetaan osallistuvan kunnan koulujen tekemään reittisuunnitteluun tarvittaessa. Tarkat sopimukset tehdään valitun liikennöitsijän kanssa kouluvuosittain. Tarjous, tarjouspyynnön liitteenä olevat tarjousasiakirjat sekä pyydetyt selvitykset tulee antaa suomen kielellä. Liikennöinnissä käytettävälle kalustolle on asetettu vähimmäisvaatimuksena euro-päästöluokka, joka on ilmoitettu kilpailutuskriteereissä. Liikennöinnin voi sopimuskauden alkaessa aloittaa vanhemmallakin kalustolla (joka muuten täyttää vaaditut vähimmäisvaatimukset), mutta liikennöitsijä sitoutuu saattamaan kaluston vaatimusten mukaiseksi 31.12.2019 mennessä. Kaikissa käytettävissä autoissa tulee olla toimivat alkolukot. Hinnat ilmoitetaan reiteittäin EUR/km (alv 0). Kuljettajilta edellytetään sujuvaa Suomen kielen taitoa. Kuljetusten suorittajalla on oltava käytössään viestitys- ja yhteydenpitomahdollisuus kuljetettavien oppilaiden huoltajiin. Liikennöitsijä hoitaa sopimuksessa määritellyt kuljetukset sekä säännöllisten reittien että tilapäisten, lukujärjestysmuutoksista aiheutuneiden muutosten osalta. Liikennöitsijä toimittaa tarjouksen yhteydessä selvityksen siitä, kuinka mahdollisissa poikkeustilanteissa (esim. auton rikkoutuminen tai kuljettajan sairastuminen) sovitut kuljetukset hoidetaan. Mikäli kuljetusta suorittava auto rikkoutuu, vara-auton edellytetään tulevan paikalle 30 minuutissa. Em. poikkeustilanteissa liikennöitsijä voi tilapäisesti, enintään viiden arkipäivän ajan käyttää kalustoa, joka ei täytä tässä tarjouspyynnössä määriteltyjä vaatimuksia. Muun kuin tarjotun kaluston käytöstä on viipymättä ilmoitettava tilaajalle. Liikennöitsijän tulee toimittaa ostajalle tiedoksi ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista ja kuljetusten aloittamista kirjallinen ilmoitus siitä, että liikennöitsijän ilmoittamat kuljettajat ovat toimittaneet nähtäväksi lain 504/2002 perusteella edellytettävän hyväksyttävän rikosrekisteriotteen. Kuljetusten tarjous tulee tehdä reiteittäin siten kuin tarjouspyynnössä on määritelty. Liikennöitsijä voi tehdä tarjouksen yhteen tai useampaan reittiin, mutta tar-jousta ei saa sitoa muuta tarjousta tai tässä tarjouspyynnössä tarkoitettua reittiä koskevaan ratkaisuun. Tarjouksen voi tehdä yhdellä tai useammalla ajoneuvolla. Jokaisen liikennöitsijän on ilmoitettava se automäärä oppilaspaikkoineen, jolla hän osallistuu tarjouskilpailuun. Mikäli tarjoaja käyttää alihankkijaa, niin kaikki tiedot mitä edellytetään yritykseltä, on annettava myös alihankkijasta. Alihankkijaksi voidaan hyväksyä vain tarjouskilpailuasiakirjoissa asetetut vaatimukset täyttävä liikennöitsijä. Tarjoaja vastaa alihankkijansa toimista kuin omistaan. Tarjouksen tulee olla voimassa 1.9.2019 saakka. Tarjouksen laatimisesta tai muusta hankintamenettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajalle korvausta. |